The Outside

Tekijänoikeuskriittiset kannanotot tapaavat usein keskittyä mediateollisuuteen ohjelmistoteollisuuden jäädessä vähemmälle huomiolle. Tämä ei ole sattumaa. Toki perusoikeuksien rapautus ja kansalaisten ajojahdit ovat myös ohjelmistotuottajien taholta tuomittavia, mutta he eivät yksinkertaisesti harrasta tällaisia aktiviteetteja läheskään mediamoguleita vastaavalla innolla. Ainakin osasyy asiaan on selvä: maailman ohjelmistotuotanto ei yksinkertaisesti ole yhtä riippuvainen tekijänoikeuksista kuin nykyinen mediabisnes. Osin tämä johtuu jälkimmäisen harhaisesta tuotekeskeisestä näkökulmasta alalla, jolle palvelukeskeinen lähestymistapa soveltuisi luontevammin. Osin kyse on kuitenkin myös alojen laadullisemmista eroista.

Monille tulee ohjelmistoalan konkretiana mieleen kauppojen hyllyiltä myytävät ohjelmapaketit. Tämä on kuitenkin harhaanjohtava mielikuva. Suurin osa ohjelmistokehityksestä tapahtuu enemmän tai vähemmän räätälöityjen ratkaisujen parissa. Tämä ohjelmoijien leijonanosan leipäpuu on samalla ohjelmistoteollisuuden osa-alueista vähiten tekijänoikeuksista riippuvainen.

Yritysten sisäinen ohjelmistokehitys omiin tarpeisiin tapahtuu triviaalisti tekijänoikeuksista melko lailla riippumatta. Ilman tekijänoikeuksia tietovuotojen vaikutus mahdollisesti hieman kasvaisi, joskin yrityssalaisuus- ja -vakoilulainsäädäntö tarjoavat haluttaessa tekijänoikeuslaista riippumattomia keinoja puuttua näihin.

Yritysten välisissä tilaustöissä taas ehdot voidaan määritellä sopimusoikeudellisesti tarvitsematta rasittaa koko yhteiskuntaa yksinoikeusjärjestelmillä. Vuotojen vaikutus voi taaskin olla hieman suurempi, mutta yllä mainittujen keinojen lisäksi näihin voidaan osin varautua sopimussanktioilla. Osassa tapauksia palvelun myynti on lisäksi käypä vaihtoehto ohjelmiston itsensä myynnille.

Mutta entäpä ne hyllyltä saatavat ohjelmapaketit? Pelien tapauksessa trendi on aika selvä: ison rahan tuotannot sidotaan yhä enemmän ja enemmän verkkoon. Massiivisten moninpelien tapauksessa sidonta on luonteva: pelaamiseen tarvitaan hyvin ylläpidetyt palvelimet, joihin pääsystä laskuttamalla pelin kehitystyö rahoitetaan. Malli on hyvin palvelukeskeinen, eikä riipu juurikaan lakisääteisistä yksinoikeuksista.

Yksinpelien tapauksessa sidonta muuttuu keinotekoiseksi, mutta silti lopulta teoriassa tehokkaaksi. Toistaiseksi tuottajat ovat soveltaneet lähinnä erilaisia DRM-järjestelmiä vaihtelevalla menestyksellä. Moni peli on saanut runsaasti risuja kehnosti toimivista ja pelaamista estävistä virityksistä, jotka on lopulta helppo murtaa. Toisaalta innovatiivisesti palveluakin DRM:n lisäksi tarjoava Steam näyttäisi porskuttavan hyvin.

Tulevaisuudessa näkisin yksinpelienkin siirtävän varsinaista toiminnallisuuttaan verkkoon pelivalmistajan palvelimille. Pelkän DRM:n voi aina murtaa, mutta kokonaisten pelin osien uudelleentoteuttaminen onkin jo potentiaalisesti kertaluokkia hankalampaa. Kehityskulku ei toki ole pelkästään positiivinen: käytettävyys pakostakin kärsii, ja avoimuuskin lähinnä vähenee entisestään. Vaakakupissa kuitenkin painaa enemmän, ettei peliä sinänsä rehdisti palveluna myyvän bisneksen tarvitse lytätä kansalaisoikeuksia olennaisena osana toimintaansa. Lisäksi trendi tuntuu olevan aika väistämätön: valmistajilla ei yksinkertaisesti ole luottamusta tekijänoikeusjärjestelmän toimintaan - ja syystäkin.

Mitä tulee pienemmän rahan indie-tuotantoon, näiden kustannukset on mahdollista kattaa ihan vain kunniajärjestelmällä — joka on käytännössä tilanne nytkin! Hyvät pelit hyvällä markkinoinnilla voivat kerätä kohtuullisesti rahaa lyhyessäkin ajassa. Esimerkiksi The Humble Indie Bundle-kampanja keräsi tekijöille ja valikoiduille hyväntekeväisyysjärjestöille yli miljoonan parissa viikossa, eivätkä pelit edes olleet enää uusinta uutta.

Mutta entäpä hyllyjen hyötyohjelmat? Peruskäyttäjän varusohjelmistotarpeen voi jo nykyisellään täyttää lähes kokonaan vapailla (ja epävapailla mutta ilmaisilla) ohjelmistoilla, joten suljettujen ja maksullisten vaihtoehtojen melko pieni tuotannonala ei ole yhteiskunnallisesti järin tarpeellinen. Vapaiden ohjelmistojen kiihtyvälle kehitykselle tekijänoikeudet eivät taas ole kovin oleellisia. Ns. copyleft-ohjelmistot toki käyttävät hyväkseen tekijänoikeuslakia varmistaakseen johdannaisteostenkin vapauden, mutta moni vapaa projekti pärjää varsin hyvin muutenkin. Muutosten suljettuna pitäminen on usein jo käytännön syistä huono idea, ja onpa hyvä mainekin kehittäjäpiireissä eduksi.

Jäljelle jäävät lähinnä ammattilaisohjelmistot erikoistuneisiin tarpeisiin, joita ei vapailla ohjelmilla saada riittävän hyvin tyydytettyä kovin lähitulevaisuudessa. Niiltä osin kuin näitä ei helposti muuta palvelupohjaisiksi, Piraattipuolueen 5-10 vuoden kaupallisen yksinoikeuden malli kattaisi nykymuotoisen teollisuuden tarpeet varsin hyvin. Kokonaistehokkuuden kannalta parempi ratkaisu saattaisi silti olla jopa strategisten alojen vapaiden ohjelmistojen kehittäminen tai ostaminen julkisen sektorin taholta. Tämä kun vähentäisi ohjelmistoalalla yleistä pyörien uudelleenkeksimistä, yhteensopivuusongelmia sekä niistä johtuvia usein tarkoituksellisia markkinahäiriöitä. Lisäksi vapaiden ohjelmistojen saatavuus helpottaisi kilpailua niitä käyttävillä aloilla.

Tekijänoikeudet etenkään nykylaajuudessaan eivät siis ole erityisen tärkeitä ohjelmistotuotannolle. Toki moni tämänkin alan tekijä on yksinoikeuksiinsa kiintynyt, vaikka lobbaus- ja ajojahtimääristä päätellen selvästi mediapuolta vähemmän. Se ei kuitenkaan tarkoita, että tekijänoikeusjärjestelmän rapistuminen uhkaisi osaavan ohjelmoijan leipäpuuta tai ohjelmistotuotannon tulevaisuutta.

Mediateollisuuden ajamia oikeusmurhia ja kansalaisoikeuksien kavennuksia puolustetaan usein toteamalla, että muuten kukaan ei maksaisi mistään bittimuodossa saatavasta mitään, ja koko alalta tekijöineen lähtisi leipäpuu alta.

Vahvassa muodossaan väite on toki absurdi. Nykytilanteen tunnustaminen laillistamalla (Piraattipuolueen mallin tapauksessa konservatiivisesti epäkaupallinen) tiedostonjakaminen ei juurikaan sitä muuttaisi. Nytkin piraatit — jotka siis eivät lähtökohtaisesti anna nykyisen korruptiolain haitata toimiaan — ovat parhaita kulttuurituotteiden asiakkaita. Jotta asia olisi päivänselvä, ihmiset todetusti maksavat jopa laillisesti ilmaiseksi saatavilla olevan materiaalin tuottajille.

Voitaisiin toki vängätä, olisivatko mediateollisuuden tulot suuremmat (vai pienemmät) ilman tiedostonjakoa. Tällainen keskustelu on kuitenkin lähinnä akateemista. Minkään alan tulot eivät pysy ikuisuuksia samana muuttuvassa ympäristössä. Tiedostonjako taas on tullut jäädäkseen, eikä sitä voida kitkeä millään muulla kuin Orwellin visioihin yltävällä tai ne ylittävällä poliisivaltiolla. Siksipä mediateollisuus toki onkin innokkaasti, osin jo onnistuneestikin, järjestämässä meille esimerkiksi seuraavanlaisia herkkuja:

• Rangaistuksenomaiset, syntipukkeja taloudellisesti rampauttavat "hyvitykset" uhrittomista rikkeistä


• Samaisista rikkeistä myös Suomessa jo perusoikeudeksikin tunnustetun nettiyhteyden katkaisu, täten eristäen uhrit sosiaalisesta piiristään ja tietoyhteiskunnan palveluista — huolimatta myös siitä, että yhteyden katkaisu on usein oikeusvaltiolle vieras kollektiivinen rangaistus kaikille saman talouden asukkaille


• Syyttömyysolettaman rapauttaminen yhdistettäessä esimerkiksi IP-osoite henkilöön perusteettomalla varmuudella.


• Riippumattomien tutkijoiden ja tuomioistuimien poistaminen mediateollisuuden pelottelukirjekampanjoiden tieltä


• Sananvapausrajoitukset koskien esimerkiksi niinkin kamalaa teknistä tietotaitoa kuin DVD-levyjen sisällön saattamista katselukelpoiseksi


• Viestin välittäjän vastuuvapauden rapauttaminen niin verkkopalveluiden kuin jopa pelkän tietoliikenneyhteyden tarjoajankin osalta


• Laittomasti levitettävään tietoon viittaamisenkin sanktiointi


• Laajamittainen kansalaisten keskinäisen kommunikaation valvonta, mieluiten toki suoraan velvoittaen yhteydentarjojat tähän

Näitä toimia ei yksinkertaisesti voi puolustaa "no mutta kun muuten media-ala ei tienaisi yhtä paljon rahaa kuin ennen"-argumentilla vastustamatta samalla koko oikeusvaltion ideaa. Argumentti edustaa täysin edesvastuutonta ja häikäilemätöntä ajatusmallia, jossa koko yhteiskuntamme peruspilarit ovat rapautettavissa yhden, viime kädessä epäoleellisen teollisuudenalan voittojen maksimoimiseksi. Vaikka oletettaisiinkin, että koko ala olisi tuhon partaalla ilman perusoikeuksien systemaattista tuhoamista, ainoa eettisesti puolustettavissa oleva ratkaisu sen työntekijöiltä olisi vaihtaa alaa, ei osallistua tuhoamiseen.

Todellisuudessa vaihtoehdot eivät onneksi ole näin mustavalkoisia. Niiden alan työläisten, jotka eivät halua osallistua oikeusvaltion tuhoamiseen, kannattaisi kuitenkin julkisesti irtisanoutua teollisuutensa lobbauksesta, ja painostaa alan edustusjärjestöjä kestävämpään kehitykseen. Muutoin "edustajanne" likaavat kyllä mielellään kätenne puolestanne.

PS: Koska tekijänoikeuden suhde ohjelmistoteollisuuteen eroaa havaittavasti mediateollisuuden tapauksesta, käsittelen ko. aihetta erikseen tulevassa artikkelissa.

Korkein oikeus on päättänyt, että joukko nuoria harrastelemassa verkkoliikenteen parissa aiheuttamatta mitään osoitettavissa olevaa haittaa kenellekään on niin paha mörkö, että rangaistuksenomaisesti heidän on maksettava satunnaisille mediateollisuuden edustajille yhteensä satoja tuhansia euroja hyvityksiksikin kutsuttuja suojelurahoja.

Oikeuden mielivaltaista laintulkintaa ja päätöksen seurauksia Suomen tietoyhteiskuntakehitykselle on jo reposteltu Turre Legalin blogissa, oikeusavustajan haastattelussa ja Piraattipuolueen lehdistötiedotteessa. Itse keskitynkin täten enemmän asian moraalisiin aspekteihin ja implikaatioihin kulttuurintuotannon tulevaisuudelle.

Mikään uusi teknologia tähän asti ei ole onnistunut mediateollisuuden jatkuvasta voivottelusta huolimatta tappamaan sitä. Nykyiset jatkuvat oikeusjutut nuoria harrastelijoita vastaan sen sijaan vieraannuttavat asiakaskuntaa eivätkä edistä teollisuudenalan elinkelpoisuutta. Jos teollisuus itse ei kykene muuttumaan nykyisestä esikoisiamme alttarillaan uhrattaviksi vaativasta seitsenpäisestä lohikäärmeestä positiiviseksi yhteiskunnalliseksi voimaksi, on sen kuolema jopa toivottava. Ehkäpä kivulias kulttuurialan uudelleensynty tuhkasta onkin ainoa tie perusoikeuksia kunnioittavaan kulttuurituotantoon.

Jos tähän asti joudutaan kuitenkin menemään, ehtii nykymuotoinen mediateollisuus vielä vetää koko kulttuurituotannon imagoa yhä syvemmälle lokaan mukanaan. Tämä ei ole hyväksi kenellekään, kaikkein vähiten tuottaville taiteentekijöille. Toisin kuin mediamahdit haluaisivat kaikkien uskovan, eivät he saa pohjimmiltaan leipäänsä tekijänoikeuksista, vaan siitä, että ihmiset ovat kuin ovatkin valmiita maksamaan heille palveluistaan. Yleisöään suoraan tai edustajiensa välityksellä lyövä taiteentekijä ei pitkällä tähtäimellä tee itsellensä hyvää.

Alan hallitumman muutoksen, jos se vielä on mahdollista, on selvästi lähdettävä tekijöistä. Jonkin verran tällaista liikehdintää jo onkin, mutta todelliseen rakennemuutokseen on vielä pitkä matka. Peräänkuuluttaisinkin kulttuurintuotantoon osallistuvia tahoja - taiteilijoita, laulajia, näyttelijöitä, ohjaajia, kirjailijoita, säveltäjiä, tuottajia - tuomitsemaan teollisuuden tavallisiin ihmisiin kohdistamat voimatoimet julkisesti. Hiljainen vastustus ei riitä: alan etujärjestöt laajalti tulkitsevat tämän päinvastoin hiljaiseksi hyväksynnäksi propagandassaan, jota poliitikot lusikoivat sellaisenaan innolla. Valitettavasti tässä tapauksessa jos et ole yleisösi tallomista vastaan, sinun katsotaan usein olevan sen puolella.

Kaikilla taiteentekijöillä ei ole käytännön mahdollisuutta tekemiensä sopimusten takia halutessaankaan tuoda ilmi edistyksellisiä mielipiteitään julkaisemalla teoksiaan samantien avoimilla lisensseillä, joten ehkäpä voisi olla hyödyksi luoda jonkinlainen "sympaattisen taiteilijan teos"-merkki tai -lista. Olisi mukavaa pystyä helposti tunnistamaan tekijät, joita voi tukea rahoittamatta samalla kansalaisoikeuksien vastaista lobbausta, kiristyskirjeiden lähettelyä ja satunnaisten syntipukkien ristiinnaulitsemista oikeudessa.

Nimittäin nykyisellään laiton kopiointi on todellakin myös moraalikysymys: maailman kulttuurillisen rikkauden jakaminen on vain solidaarista, kun taas monen kulttuurituotteen laillisesta ostamisesta jää likainen olo.

Several ASCAP members who apparently choose to forgo their titular responsibility of wearing their asses for hats have voiced their disgust (and lesser protests) on the organization's recent attack on the EFF, Creative Commons and Public Knowledge

'course, by "several" I mean a nice start, but one would really hope for much more of the creative people involved to realize just how much damage their so-called representation is doing to their chosen professions, and demand they put a stop to it. Sadly, I don't think that'll happen all too soon; many of them seem to have been pretty much brainwashed by the industry to thing that "strong" (ie. oppressive) copyright is what's keeping them paid.

No, people, it's not. It's the public's demand for your work, and their willingness to support it. Don't destroy your audience base by pretending that all that matters is that you get paid for each glance at or earful of the results of your work, no matter how hard you have to stomp on your fans. You just might get your wish, and end up with nothing.

Keskusrikospoliisi tahtoo kriminalisoida mielipiteenilmaisua.

Aivan, luit oikein. Sen lisäksi, että KRP tulkitsee lausunnossaan (via lapsiporno.info) meneillään olevan lapsipornolakimuutoksen nimenomaan tarkoittavan sitä, että pitää ruveta sensuroimaan myös piirrettyjä lapsiseksikuvia, se haluaisi myös kovasti potkia ihmisiä päähän myös osallistumisesta "sellaiseen nettikeskusteluun, jossa suhtaudutaan ilmeisen hyväksyvästi niin sanottuun lapsiseksiin".

Eli sen lisäksi että parhaaseen politikointitapaan ollaan jyräämässä läpi moralisoivaa politiikkaa joka luultavasti vain haittaa lasten oikeuksien tosiasiallista toteutumista, KRP haluaa ihan oikeasti potkia ihmisiä päähän pelkästä mielipiteenilmaisusta? Mitä helvettiä KRP:ssä oikein nappaillaan ja saako sitä tavallinen kansalainen laillisesti?

Jää nähtäväksi, mitä nykyiset lapsia innolla poliittisesti hyväksikäyttävät idioottipoliitikkomme tykkäävät ajatuksesta. Toivoa on; ei KRP:tä toki ole aina ennenkään kuunneltu (esim. silloin, kun se alunperin vastusti koko sensuurijärjestelmän perustamista). Toisaalta nyt pitää kuitenkin Ajatella Lapsia, ja tehdä siten niin populistisia ja kehnosti harkittuja päätöksiä kuin suinkin mahdollista.

Helvetti, kohta tässä tekee mieli ruveta panemaan lapsia ihan vain protestimielessä, jos ei jo ajatus veisi seisokkia. (Mustaa huumoria vaan, älkää hei tulko hakeen mua! Oikeesti, ei! Ai, ai, sattuu!)

I don't really have much to say on Wahlroos dissing students and the Finnish student support system. But it thing did inspire me to cobble together this memetic image for my humor page. Hope it amuses.

Huhut Googlen seuraavasta siirrosta Web-videorintamalla ovat toteutuneet: WebM-projekti pyrkii tarjoamaan Googlen VP8-kodekkiin perustuvan laadukkaan ja vapaasti käytettävissä olevan videoformaatin kaikkien halukkaiden käyttöön. Projektia tukevat selainvalmistajista Googlen itsensä ohella Firefoxista tunnettu Mozilla sekä Opera Software.

Muitakin tukijoita on mukana kymmeniä, ehkä tärkeimpien joukossa näytönohjainvalmistajat AMD ja Nvidia sekä Flashista tunnettu Adobe. Kodekille onkin tulossa tuki uusiin Flash-soittimen versioihin, mikä parantaa sen lähitulevaisuuden yhteensopivuutta: jos selain ei itse tue WebM-formaattia, mutta (uusi) Flash-liitännäinen on asennettu, voi sivusto toistaa saman videon sen kautta. Pitkän tähtäimen tarve tälle jää kuitenkin toivottavasti vähäiseksi: jopa Microsoft on myöntynyt lausumaan HTML5/VP8-videon toimivan Internet Explorer -selaimensa versiossa 9, vaikkakin tällä haavaa vain mikäli kodekki on erikseen asennettu järjestelmään.

Teknisesti WebM nojaa VP8:n ohella hyviksi tunnettuihin valmiisiin ratkaisuihin. Säiliöformaattina käytetään monipuolista mutta myös monimutkaista Matroskaa, jonka kaikkia ominaisuuksia WebM-soittimen ei kuitenkaan tarvitse tukea. Äänen pakkaukseen käytetään myös projektia tukevan Xiph-säätiön Vorbis-kodekkia.

VP8 itse on tehokkaampi videopakkaaja kuin tähänastinen ainut vapaa tarjokas, aiempaan VP3-sukupolveen perustuva Xiphin Theora. Pääasiallinen patenttirajoitettu kilpailija, H.264, on kuitenkin laadukkaimpia profiilejaan käytettäessä VP8:a tehokkaampi pakkaaja. Nämä profiilit ovat tosin erityisesti monille mobiililaitteille liian raskaita purkaa. Verkkovideossa käytetäänkin usein H.264:n yksinkertaisempia ja vähemmän tehokkaita profiileja, joiden kanssa kilpailu onkin jo tasaväkisempää.

Onko WebM sitten lopullinen ratkaisu tähän asti vain Theoran ja H.264:n välillä käytyyn sotaan verkkovideosta? Tuskin. Monilla suuryrityksillä on sekä taloudellisia että kilpailunrajoitusintressejä Web-videon sitomiseen rajoitettuihin formaatteihin, ja H.264 tulee varmastikin säilymään käytössä vielä pitkään. Pääasia kuitenkin olisi, että myös jokin vapaa vaihtoehto säilyisi mahdollisimman käyttökelpoisena. Tähän tarpeeseen WebM:llä on potentiaalia tuoda parannusta Theoraan verrattuna.

Niin kauan kuin tietokoneohjelmia tai videotiedostoja levittämällä voi monessa osassa maailmaa syyllistyä patentteina tunnettujen laillisten monopolien rikkomiseen, ei tilanne kuitenkaan ole näin yksinkertainen: Theoraakin on jo vuosia hämärästi vihjaillen uhkailtu patenteilla, joskin perustekniikan vanhuus ja se, ettei mitään konkreettisia, tarkistuskelpoisia haasteita ole vieläkään esitetty, viittaisi formaatin olevan melko turvallinen. VP8:a vastaan tullaan lähes varmasti esittämään vastaavia kilpailunrajoitushenkisiä uhkailuja.

Jää nähtäväksi, edistyykö uhkailu tässä tapauksessa haasteiden asteelle. Google näyttäisi kuitenkin olevan siinä määrin vakavissaan WebM:n suhteen, että lienee valmis laittamaan tarvittaessa kovan kovaa vastaan. Onpa se jo alkanut konvertoimaan Youtube-videoita myös WebM-muotoon asettaen itsensä näin etulinjaan.

Yhteiskunnallisesti paras vaihtoehto olisi epäilemättä se, että tässäkin tapauksessa vastapuoli tyytyisi silkkaan uhkailuun ja kyräilyyn, ja Web-video saisi kehittyä rauhassa. Toivottavasti patenttijärjestelmä pysyisikin tällä kertaa pois kehityksen tieltä.

Effi-palkittu Matti Nikki huomioi lapsiporno.info-sivustollaan oikeusministeriön työryhmän mietinnön "Lasten suojeleminen seksuaaliselta riistolta ja hyväksikäytöltä". Mietinnön tavoite on toki kannatettava, mutta se sisältää yksityiskohdan, joka saattaa toteutuessaan suorastaan lisätä lasten hyväksikäyttöä samalla rajoittaen ilmaisunvapautta: fiktiivisen lapsipornon kielto.

Vaikka fiktiivisessä lapsipornossa ei ole uhria, väitetään sen mietinnössä edistävän lasten todellista hyväksikäyttöä sallivia "ajattelumalleja". Väitettä ei kuitenkaan perustella sen kummemmin, ja samalla logiikalla voitaisiinkin kieltää samantien kaikki fiktiiviset väkivaltakuvaukset. Lisäksi jopa muistio itse myöntää, että kielto "saattaa johtaa myös tulkintaongelmiin taiteellisiin arvoihin liittyvien kysymysten osalta". Esimerkiksi kriitikoiden ylistämä ruotsalaiselokuva Låt den rätte komma in sisältää myös lapsen heräävää seksuaalisuutta ja erotisointia. Uskaltaisiko suomalainen elokuvaohjaaja tehdä saman elokuvan kiellon voimassaollessa?

Siinä missä oikeusministeriö tyytyy esittämään perusteettomia väitteitä, Nikki viittaa erityisesti Japanissa havaittuun vahvaan korrelaatioon pornografian (myös piirretyn lapsipornografian) kulutuksen nousun ja oikeiden rikostapausten laskun välillä. Vastaavaa negatiivista korrelaatiota on havaittu tutkimuksissa laajemminkin. Korrelaation olemassaolo ei toki suoraan tarkoita pornon saatavuuden vähentävän seksuaalirikoksia, mutta tutkijoiden mukaan tämä on sille suoraviivaisin selitys: fiktiivinen materiaali tarjoaa harmittoman purkukeinon paineille, jotka muuten saattavat motivoida vahingolliseen rikollisuuteen. Lisäksi lapsista seksuaalisesti kiinnostuneiden marginalisointi enempää kuin on todellisten lasten suojelemiseksi tarpeen painostaa heitä luomaan omaa, yhteiskunnan arvoista vähät välittävää alakulttuuriaan.

Olisikin syytä niin lasten oikeuksien toteutumisen kuin ilmaisuvapaudenkin kannalta jättää tällaiset lopulta pelkkään moralisointiin pohjaavat kiellot huonon idean asteelle.

Vaikka usein puhutaan viihdeteollisuudesta mediamafiana, termistä kilpailee kiivaasti toinenkin taho: yleisten MPEG-mediakodekkien patentteja jäsentensä puolesta lisensoiva MPEG-LA, jolla ainakin omasta mielestään on yksinoikeuksia valtaosaan ihmisten itsekin kuvaamasta videosta.

OSnews raportoi MPEG-LA:n lisenssiehtojen koko tuotantoketjun kuvaamisesta katsomiseen kattavista detaljeista. Luulitko esimerkiksi saavasi kuvata ammattilaiskäyttöön tarkoitetulla HD-videokamerallasi muita kuin epäkaupallisia yksityisvideoita? Luepa käyttöehdot uudestaan samalla kun kaivat kuvetta.

Suomessa onneksi sekä ohjelmistopatenttien että moisten yksipuolisen kohtuuttomien lisenssiehtojen pätevyys ovat kyseenalaisia. MPEG-LA:n agendaa tämä ei kuitenkaan liiemmin haittaa; kunhan luvallisen käytön rajat ovat mahdollisimman epäselvät, voi tarpeeksi houkuttelevilta uhreilta helposti kerätä kallista oikeusjuttua pienemmäksi jääviä suojelurahoja. Lisäksi Piraattipuolueen osaltaan edustamasta nousevasta vastarintaliikehdinnästä huolimatta liikkeellä on vahvoja kansainvälisiä voimia näiden yksinoikeuksien vahvistamiseen tiukkoine lisenssiehtoineen.

Kuten on patenttibisnekselle ominaista, MPEG-LA käyttää oikeudellisen epävarmuuden levittämistä myös kilpailijoiden lyttäämiseen. Avoimeksi kehitetyn Theora-kodekin on jo vuosia väitetty "varmastikin" rikkovan MPEG-LA-jäsenten patentteja kuitenkin välttäen visusti esittämästä mitään tarkkoja, tarkistuskelpoisia väitteitä. Onpa MPEG-LA:n saamapuolella olevan Applen Steve Jobskin ilmeisesti väittänyt Theoran kimppuun hyökkäävän patenttipoolin olevan valmisteilla. Toistaiseksi tilanne kuitenkin rinnastelee tarkasti aiempia hyökkäyksiä vapaata Vorbis-audiokodekkia vastaan; sen suhteen pelottelijat ovat olleet täynnä tyhjää puhetta jo toistakymmentä vuotta. Samaa strategiaa sovellettaneen myös Googlen On2-yrityskaupassa hankkimaan VP8-videokodekkiin, mikäli Google huhujen mukaan julkaisee sen vapaaseen käyttöön.

Vaikka MPEG-standardointiprosessi suorastaan kannustaa patentoitujen tekniikoiden käyttöön, eikä MPEG-patenttien määrästä voi siten suoraan päätellä patenttivapaiden videokodekkien olevan mahdoton saavutus, nykyisessä patentti-ilmastossa on jopa täysin mahdollista, etteivät kaikki nämä puheet olekaan aivan tyhjiä. Tällöin MPEG-LA kumppaneineen voisi halutessaan siirtyä ainakin valikoiduissa maissa kylmästä patenttisodankäynnistä kuumaan. Tässä se saattaisi kuitenkin kaivaa omaa kuoppaansa. Patenttijärjestelmän imago kärsisi väistämättä, jos kävisi selväksi, että kartellin tosiasiallinen ja patenttien väitetystä laajuudesta johtuen jopa saavutettavissa oleva tavoite on pitää kaikki videoformaatit rautasaappaansa alla. Kuten jokaisessa eskalaatiossa, sodalla olisi myös potentiaalia levitä koskemaan muitakin alueita syytettyjen kaivaessa omia patenttisalkkujaan esiin.

Patenttijärjestelmän rauhanomaisempi uudelleenarviointi olisi epäilemättä yhteiskunnallisesti edullisempi ratkaisu kuin tuottavaa liiketoimintaa jarruttavat ja yrityksiä tappavat patenttisodat. Voi kuitenkin olla, että avointa sotaa vähäisempi rautalanka järjestelmän haitoista jää vastaisuudessakin poliitikoilta huomaamatta.

Ja oleellisimmin, saattaisipa jatkuva oikeudessa ramppaaminen haitata isojenkin firmojen bisnestä sen verran, ettei päättäjien voitelu järjestelmän ylläpitämiseksi houkuttelisi enää nykyisissä määrin. Korpokratiassahan tässä eletään.

Ryhdyinpä Pioneer One -TV-sarjan — vai pitäisikö sanoa oikeammin torrenttisarjan — pilotin rahoittajaksi. Vielä on tilaa muillekin krediittiriveillä.

Vertaisverkkolevitykseen alunperinkin tehdyn The Lionshare -leffan puuhamiehet ovat siis kehittelemässä samaan tapaan levitettävää poliittista draamasarjaa scifimausteilla. Hatunnosto TV-sarjatuotannon viemisestä loogiseen kehityssuuntaansa; kustannusten tippuessa ja yleisön tavoittamisen helpottuessa rahankeruu suoraan kohdeyleisöltä käy aivan mielekkääksi tavaksi rahoittaa tällaisia projekteja.

Sopii toki toivoa että jälkikin on kohtuullista, mutta kerrankos sitä pientä riskiä lupaavan sarjan kanssa ottaa. Tällä suunnalla kaupallisen videosarjatuotannon tulevaisuus joka tapauksessa häämöttelee, sponsoroinnin yms. ohella.

Mitä pitkään kirjoittelupaussiin tulee, on ollut vähän sellainen olo että muutkin tahot ovat saaneet sanottua oleellisia asioita ajankohtaisuuksista, joten huonona poliitikkona (ja hyvänä laiskurina) en ole jaksanut mölistä omiani siihen päälle. Pitäisi varmaan joskus silti kaivaa saippualaatikko kaapista, ettei nyt vallan tule tavaksi olla hiljaa.

Tulipa käytyä eilen puhumassa oikein huipputason tietoliikenneseminaarissa Effin hatulla. Paasailin poleemisesti aiheesta Hajautuksen hallitsemattomuus — rajoitukset kivinä kehityksen koskessa käyden läpi enemmän tai vähemmän soljuvin aasinsilloin muutamia ajankohtaisia oikeusturva- sun muita ongelmia verkossa, ja meni se kaiketi kohtuullisesti.

Erityishuomion arvoinen oli Nokia Research Centerissä työskentelevän tutkija Lauri Laitisen esitys "Patentointi ja standardisointi - illuusioiden tuho". Laitisen mielipiteet eivät epäilemättä välttämättä edusta täysin työnantajansa näkemyksiä; sen verran rankalla kädellä mutta hurtilla huumorilla patenttijärjestelmää luonnehdittiin mm. merkantilismin viimeiseksi jäänteeksi, joka tuntemattomasta syystä selvisi talouden muuten liberalisoituessa. Patenttien haalinnan päätarkoitusperiksi kuvattiin rehdisti mm. patenttisalkkujen ristiinlisensointi ja kilpailun estäminen, etenkin tahoilta joilla ei omia mittavia salkkuja ole jo. Useimpien patenttien todettiin syntyvän täysin normaalin insinöörityön ohessa melko selkeästi näkyvissä olevilta kehityslinjoilta — ja näin ollen tietyn ominaisuuden patentin saaja riippuu usein lähinnä siitä, kuka viitsii (ja kellä on varaa) pistää hakemuksia vetämään. Tyylillä tylytettiin myös standardointiprosesseja; firmat änkeävät patentoimiaan ominaisuuksia standardeihin niiden hyödyllisyydestä (tai jopa haitallisuudesta) riippumatta, kunhan pääsevät mukaan rahastamaan kaikkia standardin käyttäjiä (kaikki standardit kun eivät suinkaan valitettavasti ole avoimia).

Pitääpi ehkä harkita Hetkyyn liittymistä, täsmäisihän tuo meikäläiseenkin.

Rastimon blogin kommenteissa lähestyttiin ongelman ydintä erityisesti kotimaisen elokuva-alan osalta, ja laitanpa sinne rustaamani kommenttini myös tänne: kotimaiselle, erityisesti suomenkieliselle elokuvalle nyt vain on hyvin rajallisten markkinat siinä missä kansainvälinen teollisuus porskuttaa riippumatta laittomasta kopioinnista. Yksityishenkilöiden välisen kommunikaation laajamittainen rajoittaminen (voimassaolevan lain mukaan) ja sen yhtä kattava kyyläys rajoitusten valvomiseksi (monien vahvoja tekijänoikeuksia puolustavien tahojen visioiden mukaan) ei poista tätä perusongelmaa mihinkään, vaan aiheuttaa vain suuren joukon muita epäkohtia (esim. sananvapauden, yksityisyyden, oikeusvarmuuden, oikeuden edessä tasavertaisuuden ja yleisen lainkuuliaisuuden laskun muodossa).

Kestävästi kotimaisen elokuvan huonoon tuottavuuteen voidaan nähdäkseni suhtautua noin kahdella tavalla (joista minulla ei oikeastaan ole selvää henkilökohtaista suosikkia):

1) Jos ei kerran ole maksajia, niin sitten ei vain ole markkinoilla kysyntää ja se siitä. Ei kenenkään ole pakko tehdä kotimaista elokuvaa ja ottaa niitä riskejä joita yrittäjyys tuo mukanaan. Jos kuitenkin kalahtaa, niin Suomessa on kohtuullinen turvaverkko.

2) Jos poliittisesti halutaan suurempi määrä kotimaista elokuvaa kuin mitä vapailla markkinoilla on kannattavaa tuottaa, tuetaan kotimaista elokuvaa suoraan — mitä jo toki tehdäänkin, mutta määrät nyt ovat aina muutettavissa. Mahdollisesti osa tuesta voisi olla lainana, jota ei tarvitsisi maksaa takaisin mikäli leffasta ei irtoa tuloja (ehdot tähän pitäisi kuitenkin määritellä tarkasti väärinkäytösten välttämiseksi).

Suurempi suora tuki voi näyttää aluksi kalliilta, mutta verrattuna ainakin nykyisenlaajuisen tekijänoikeusjärjestelmän ylläpidon ja valvonnan niin taloudellisiin kuin yhteiskunnallisiinkin kustannuksiin se puolustaa paikkaansa parempana ratkaisuna pienten kielialueiden kulttuurituotannon kannattamattomuuden ongelmaan.

Ks. tekijänoikeusjärjestelmän kustannuksista tarkentavasti esim. What We Lose When We Embrace Copyright (valtaosin globaalisti sovellettavissa jenkkinäkökulmastaan huolimatta) ja laajempana peruspohjateoksena edellisenkin viittaama Against Intellectual Monopoly.

Filmasin juuri piraattivideovastineen Kaisa Rastimolle tämän viimeaikaisista seikkailuista internetin ihmeellisessä maailmassa. Esiintyminen meni ehkä vähän nuutuneeksi sinänsä masentavan asian loppua kohden, mutta menköön. Pitää kiinnittää asiaan enemmän huomiota vastaisuudessa.

Videon voi katsoa Blipistä (joka tukee sekä Ogg Theoraa että Flashia) tai vähemmän suosimastani mutta tarkoituksen pyhittämästä Youtubesta ;). Videon voi myös ladata Ogg Theora -muodossa suoraan minulta, ja ainakin Firefox >=3.5 osaa soittaakin sen linkkiä kliksauttamalla.

Äänenlaadusta on valitettu ainakin kehnoilla toistovälineillä. Kombinaatio digipokkarista, useammasta konversiokierroksesta ja huonosta kaiuttimesta ilmeisesti tekee hallaa. Youtube-linkki osoittaa nyt uuteen versioon, josta tätä on pyritty mahdollisuuksien puitteissa minimoimaan. Suoran videolinkin äänenlaatu on kuulemma myös parempi (kuten myös resoluutio); itse en kuitenkaan kuule juuri eroja.

Mahdollisesti myöhemmin eksperimentoin videon sisällyttämisellä blogiartikkeleihin, mutta toistaiseksi olkaa hyvät ja seuratkaa ym. linkkejä; kiitos.

This'll be the last, definitive article from me on this subject for a while, I promise, but I wrote such a good summary on the Theora/H.264 controversy and the new Silverlight Theora player on Slashdot that I must put it up here as well (with some tweaks and updates).

1) The main point of the Silverlight player is that you can now relatively easily deploy Web video in Theora without sacrificing much potential user base. Firefox and Chrome users are covered, and Opera will be, but especially Internet Explorer is an important holdout (Safari also lacks support, but see below).
1a) It might not yet come preinstalled with the Internet Explorer, at least all versions, but MS is actively pushing Silverlight on Windows users, so the installed base is already fairly large and growing.
1b) There is Silverlight for MacOS X as well, though it's being pushed less. Mac OS X does include Java support out of the box though so the pre-existing Cortado player can be used as a fallback for Safari users there.
1c) One might not like the proprietary nature of the Silverlight framework much, but in this case it's clearly being used for good, to enable the use of another free technology.

2) No, H.264 won't die a gruesome death now at the hands of Theora.
2a) Yes yes, we all know H.264 is better technically, it doesn't matter, it still can't be a common baseline Web codec because it cannot be freely used.
2b) Though Theora doesn't offer the best in quality per bit, you can make the quality of any codec better by using more bits. Bits are only going to get cheaper. H.264 can get much more expensive at the whim of the MPEG-LA, even if you don't put a price tag on freedom.
2c) Yes, some industry players, especially those with vested interest in the MPEG-LA racket and in excluding smaller competitors, will almost certainly use H.264 on the web for a long time to come.
2d) Isn't it nice though that a widely deployable option exists that probably has already played a hand in how much money the MPEG-LA can squeeze from you if you do decide to go with H.264 anyway?

3) H.264 isn't as unified as you might think.
3a) Much of the material on the web incidentally doesn't use the very advanced features of H.264, because many players are limited in what profile or subset of H.264 they support (thus also reducing the quality advantage to Theora).
3b) Some material (like HD offerings and pirated stuff that cares neither for copyrights or patents) will use more of the bells and whistles, but then you may well be stuck with having to transcode for your mobile player even if everything does "H.264".
3c) Such conversions can be relatively well automated when needed while keeping the original not to incur generation loss (though improvement in user-friendly tools is always called for). Some need for transcoding persisting thus isn't a huge deal in either case, except of course to the extent that working with H.264 without a license might be illegal depending on jurisdiction and circumstance.

4) Yep, not much "hardware" (DSP) decoding support for Theora at this point on mobile devices.
4a) Modern mobile devices have enough oomph to decode it anyway in small resolutions that usually suffice for mobile use (Theora is lighter than H.264, too). Depending on device, might not be able to sneak in a sufficiently performant player as transparently as on a desktop browser, though; may require user installation of software.
4b) Yes, battery life will probably suffer somewhat from having to decode on the CPU, but that doesn't make it useless.
4c) Some DSP work has already been done on Theora, though it can use some improvement (and support for more DSPs). The user would probably have to install it separately in the short term as well.
4d) Mobile device vendors may well be inclined to include such support out of the box, though, if Theora use becomes more common through the already existing deployability improvements. Especially if they get a free web browser in the deal as well: Fennec, Mozilla's mobile version of Firefox, [update] has apparently been released at least on Nokia's Maemo platform. (In fact, Mozilla has sponsored the above Theora DSP work with Fennec and mobile devices in mind.)

Hope this summary will clarify things somewhat.

Tulipa juuri hyviä uutisia, jotka vaativat vielä pienen lisäyksen aiempiin Web-videota koskeviin kirjoituksiini: Alp Toker julkisti Microsoftin Silverlight-alustalla toimivan Ogg Theora-soittimen. Soitin ei vaadi käyttäjältä mitään asennustoimenpiteitä, ja toimii yhteen HTML5-mediatagien kanssa. Soitin vaatii hieman Javascriptiä videota tarjoavaan WWW-sivuun, mutta tämä ei ole suuri hinta merkittävästi kasvaneesta yleisöstä.

Kertaheitolla HTML5/Theora-videon potentiaalinen katsojakunta kasvoi siis Firefox >=3.5-käyttäjistä myös tarpeeksi uusien Internet Explorer -versioiden käyttäjiin, ja taisipa Applekin tukea Silverlightia omissa selaimissaan vapaan Moonlight-kloonin kautta. Vapaasta kloonistaan huolimatta Silverlight sinänsä on toki Microsoftin suljettu alusta, eikä lähtökohtaisesti erityisen suositeltava Web-sovelluskehitykseen. Jos sitä hyödyntämällä kuitenkin saadaan vapaalle Web-videolle vanhojen IE-versioiden pikkuhiljaa väistyessä sataa prosenttia lähestyvä selaintuki, ei voi kuin sanoa että tässä tapauksessa tarkoitus todellakin pyhittää keinot.

H.264 ei toki katoa tämänkään seurauksena mihinkään, mutta oleellista on se, että vapaakin vaihtoehto säilyy mahdollisimman käyttökelpoisena. Tämä on myös H.264:n käyttäjien etu; MPEG-LA ei pysty korottamaan suojelurahojaan yhtä mielivaltaisesti jos kilpaileva ratkaisu säilyy hengissä ja helppokäyttöisenä.