Piraattipuolueen
kannattajakorttikampanja etenee, mutta liian hitaasti; eurovaaleihin ehtiminen on vaakalaudalla, ellei tahti parane. Yksi vaikeus on saada asiaa kannattavat nörtit koneen äärestä irti siksi aikaa että keräisivät kortin edes itseltään, saati muilta. Kuulkaas tyypit, jos haluatte nykyisen kulttuurimonopoli- ja sensuurifasismimeiningin jatkuvan, niin passiivisuus on toki paras tapa hoitaa homma kotiin. Jos kuitenkaan ette, niin edes pieni vaivannäkö olisi just nyt ihan paikallaan investointina tulevaisuuteen.
Sitten itse otsikon asiaan, eli syihin mitä tulee vastaan kun yrittää kerätä kannattajakortteja. Lähdetään oikeasti parhaasta syystä jotta saadaan se pois alta:
"Olen täysin eri mieltä agendan kanssa."
Ok, tähän ei ole paljoa vastaansanottavaa jos lausuja on
todella ajatellut asian loppuun asti. Yleensä ei toki ole, joten joskus näitä voi yrittää saada ymmärtämään, että nykyinen immateriaalimonopolisuuntaus — erityisesti mitä tulee usein hankalaksi nähtyyn
yksityisen kopioinnin kysymykseen — vaatii oikeusvaltion romuttamista. (Tietysti moni mediateollisuuden väli/lakimies tykkää enemmän omasta lompakostaan kuin kansalaisoikeuksista, mutta näiltä nyt ei tarvitsekaan kortteja saada.)
"Ette te kuitenkaan vaaleissa pärjää."
Ehkä pärjätään, ehkä ei, mutta eiks olis kivaa jos olisi yksi vaihtoehto lisää? Vieläpä sellainen, joka ei vaihteeksi tahdo ristiinnaulita puolta kansaa ja peittää toisen puolen silmät?
Sitäpaitsi Piraattipuolueen
ei edes tarvitse välttämättä saada edustajia mihinkään saadakseen aikaan positiivista kehitystä. Ei Ruotsinkaan Piratpartiet päässyt (vielä) paikalliseen eduskuntaan, mutta silti he ovat aiheuttaneet paineita monelle valtavirtapuolueelle hypätä kestävän kulttuurikehityksen kelkkaan. Jopa pääministeri koki tarpeelliseksi valehdella vaalien alla, ettei ole hänen intresseissään pitää puolta Ruotsin nuorisosta lainrikkojina.
"Agenda on tarpeeksi ok, mutta väärä puolue."
Niin, joidenkin mielestä tässä on ehkä kyse jääkiekkojoukkueista eikä maailmanparantamisesta, mutta aika infantiili lähestymistapa asiaan on se. Puolueet ovat vain välineitä agendojen ajamiseen, eikä kannattajakortin allekirjoittaminen myöskään tarkoita sitä, etteikö voisi ihan vapaasti äänestää sitä ihan omaa lemppari-ihq-puoluettaan silti.
Sen sijaan kannattajakortin allekirjoittaminen
tarkoittaa sitä, että se oma lemppari-ihq-puoluekin saa lisää paineita muuttaa politiikkaansa hieman ystävällisemmäksi kulttuuria, kansalaisoikeuksia ja kehitystä kohtaan.
Tähän kohtaan on syytä kuitenkin tehdä pieni myönnytys: Jos on näkyvässä asemassa toisessa puolueessa, niin on ehkä perusteltua olla allekirjoittamatta kannattajakorttia. Vaikka ne ovatkin luottamuksellisia, tieto voi vuotaa (tämä on realiteetti kaikkialla, eikä vuodon tarvitse edes tapahtua kerääjäorganisaation taholta — riittää että joku näkee allekirjoitustapahtuman). Tämä taas saattaa aiheuttaa käytännön ongelmia monien puoluetovereiden ja/tai äänestäjien infantiiliuden tähden. (Tämä on ns.
Kasvi-poikkeus — saat anteeksi, vaikket allekirjoittaisikaan korttia — kunhan syy on Oikea ;)
Lisäys 25.10.: "Liian kapea puolueohjelma"
Unohtui suorastaan taas tämä "ää-ä, en mä yhden asian liikkeitä tue". Pöh, sanon minä. Ei mikään peruspuolue tajua näistä asioista mitään, joten nimenomaisesti tarvitaan keskittynyt asiantuntijataho näyttämään tietä. Kuten yllä sanottu, voitte sitten tarpeelliseksi kokiessanne äänestää laajemmankin agendan mukaan, kunhan avointa tulevaisuuttakin on edes joku propagoimassa.
Mainittakoon tosin, että juuri tällä ajanhetkellä, jona tulevaisuuden tietoyhteiskunnan muoto — oppressiivinen vai kollaboratiivinen, kontrolloitu vai avoin? — määrätään, on harvinaisen perusteltua myös äänestää nimenomaan tätä yhtä asiaa. Se ei kuitenkaan ole yhtä oleellista kuin peliin mukaan pääsy.
"Nykysuuntaus on toki reilusti ylilyöty, mutta Piraattipuolueen agenda menee liikaa toiseen suuntaan"
Tässä mennään erityisesti joillekin nörteille tyypilliseen binääriajatteluun, joskin muutkin toki tähän sortuvat.
Jos kerran on sitä mieltä, että nykymeininki menee aivan liian pitkälle, niin
totta helvetissä kannattaa kallistaa vaakakuppia oikeaan suuntaan edes kannatuskortin verran. Ei maailma siitä (valitettavasti) maagisesti heti Piraattipuolueen puolueohjelman mukaiseksi muutu; oleellisinta onkin saada
poliittinen vastavoima kansalaisoikeuksia vastaan lobbaaville yksityisille eturyhmille mahdollisimman pian. Että niinku jos palattais tän tekosyyn relevanttiuteen sitten kun oltais liikahdettu yhteiskunnassa edes murto-osa PP:n tavoitteiden suuntaan, jooko?
"En ota osaa politiikkaan."
Vanhaa keskustalaissananlaskua mukaillen: "Jos et äänestä, äänestät Isoa Veljeä."
Tietysti jos on niin muodikkaan nihilisti, ettei tulevaisuuden muodolla ole mitään väliä, niin ei kai tässä sitten voi vastaankaan väittää. Voisi sitä nyt silti antaa meille muille edes
mahdollisuus ottaa osaa politiikkaan — jos ei siksi, että se olisi kilttiä meitä kohtaan, edes siksi, että se on aivan sama.
"Supo valvoo mua jos allekirjoitan."
Kortit ovat luottamuksellisia, ja ne tuhotaan tarkistuksen ja laskennan jälkeen. Tietysti tämä on vain virallinen totuus, mutta
jos on oikeasti huolissaan kansalaisten valvonnasta, luulisi että
ehdottomasti haluaisi Piraattipuolueen mukaan peliin.
"Nimi on väärä."
Joo, ja nössömmin liikkeellelähtenyt TYP kuoli kun ei saanut aktivoitua porukkaa senkään vertaa kuin Piraattipuolue, ja nimen mediaseksikkyys ynnä kansainvälinen brändi ovat kuitenkin valttia.
Sitäpaitsi mitä vittua? Itelläs on tyhmä nimi. Mitä äitis oikein ajatteli?
Yhteenveto: Lähes kaikki syyt olla allekirjoittamatta kortteja ovat huonoja ja tyhmiä, ja niiden keksimiseen ja rationalisointiin menee paljon enemmän vaivaa kuin kortin kirjoittamiseen.
Ja joo, tiedän että tämä teksti voi ärsyttää joitakuita. Uskon kuitenkin, että pääasiassa muutenkin nihkeilijöitä, joten ihan sama. Mainittakoon silti, ettei tämä teksti edusta Piraattipuolueen virallista mielipidettä, enkä edes ole siellä kuin rivijäsen.
PS: Lasu näemmä
blogahti juuri aiheesta ansiokkaasti myös. Kiitos, Lasu. Juuri näin.