Valtakunnansyyttäjän tehtyä
syyttämättäjättämispäätös lapsiporno.info-asiassa Matti Nikin lainopilliset neuvonantajat luonnollisesti
vaativat ko. sivuston sensuurin lopettamista.
Ei kuitenkaan kannata pidättää hengitystään:
Rikosylikomisario Lars Henriksson Keskusrikospoliisista sanoo, ettei ole vielä ehtinyt tutustua päätökseen. Hän ei ainakaan heti lupaa, että Nikin sivut poistetaan salaiselta listalta. "Täytyy perehtyä päätökseen. Pitää kuitenkin muistaa, että estotoiminta ja tämä rikosoikeudellinen puoli ovat kaksi eri asiaa."
Niinpä, mitäpä sitä suotta ottamaan kotimaisia sivuja pois sensuurista vain siksi, ettei niiden ylläpitäjää syytetä mistään laittomasta. No, toivottavasti herra Henriksson nyt kuitenkin ymmärtää että ellei virheitä vähitellen aleta myöntämään, ei tästä tule kuin uusi kierros paskaa niskaan asian noustua taas pinnalle. Syyttäjän perusteet syytteen nostamattomuuteen tosin ovat melkoisen pelkurimaiset. Kunhan keksivät muutaman teknisen tekosyyn, jottei tarvitsisi ottaa kantaa jutun substanssiin muttei myöskään nostaa suorastaan kafkalaisen farssin ainekset sisältävää oikeusjuttua.
Tilanteen irvokkuutta hyvin kuvaavasti Matti Nikin jaettua linkkiä sivustollaan sijaitsevaan
kopioon syyttämättäjättämispäätöksestä, saivat sensuurioperaattoreiden asiakkaat vastaansa estosivun, jossa selitetään sivun sisältävän lapsipornoa.
Toistan: Syyttämättäjättämispäätös avunannosta lapsipornon levitykseen on sensuroitu lapsipornona.
Näin, herra Henriksson, juuri näin.
PS: Korjaus: aiemmin väitin tässä
sensuurilistan myös julkaisseen Wikileaksin säästyneen epäkonsistentisti sensuurilta, mutta ilmeisesti olin
osittain väärässä. Koko Wikileaks ei ole sensuroitu, "vain"
itse lista uudempaa URL-pohjaista sensuurilistaa domain-pohjaisen lisäksi käyttävillä operaattoreilla. Fakta on kuitenkin se, että kuten Wikileaksissa, lapsiporno.infossakin on sensuurilistan lisäksi paljon muuta yhteiskunnallisesti kantaaottavaa sisältöä. Poliisi kohtelee näitä kahta sivustoa siis yhä selkeän kaksinaismoralistisesti.