Keskusrikospoliisi tahtoo kriminalisoida mielipiteenilmaisua.
Aivan, luit oikein. Sen lisäksi, että KRP tulkitsee
lausunnossaan (via
lapsiporno.info) meneillään olevan lapsipornolakimuutoksen nimenomaan tarkoittavan sitä, että pitää ruveta sensuroimaan myös piirrettyjä lapsiseksikuvia, se haluaisi myös kovasti potkia ihmisiä päähän myös osallistumisesta "sellaiseen nettikeskusteluun, jossa suhtaudutaan ilmeisen hyväksyvästi niin sanottuun lapsiseksiin".
Eli sen lisäksi että
parhaaseen politikointitapaan ollaan jyräämässä läpi moralisoivaa politiikkaa joka luultavasti vain
haittaa lasten oikeuksien tosiasiallista toteutumista, KRP haluaa
ihan oikeasti potkia ihmisiä päähän pelkästä mielipiteenilmaisusta? Mitä helvettiä KRP:ssä oikein nappaillaan ja saako sitä tavallinen kansalainen laillisesti?
Jää nähtäväksi, mitä nykyiset lapsia innolla poliittisesti hyväksikäyttävät idioottipoliitikkomme tykkäävät ajatuksesta. Toivoa on; ei KRP:tä toki ole aina ennenkään kuunneltu (esim. silloin, kun se alunperin vastusti koko sensuurijärjestelmän perustamista). Toisaalta nyt pitää kuitenkin Ajatella Lapsia, ja tehdä siten niin populistisia ja kehnosti harkittuja päätöksiä kuin suinkin mahdollista.
Helvetti, kohta tässä tekee mieli ruveta panemaan lapsia ihan vain protestimielessä, jos ei jo ajatus veisi seisokkia. (Mustaa huumoria vaan, älkää hei tulko hakeen mua! Oikeesti, ei! Ai, ai, sattuu!)